Aihe vapaa

90-luvun uunipellipizza
aika lähellä kuvattua
Meillä on jo pizza-lanka, mutta teen spesifiselle kysymykselleni oman. Eli: mitä siihen ikoniseen uunipellipizzaan tuli?

Siihen, jota maassamme syötiin, ennen kuin viimein digi-digin avulla saatiin tieto kaiken muuan muassa siitä, miten pizza kuuluu "oikeasti" valmistaa. Muistatteko? Se tehtiin lauantaiksi ja pantiin uuniin niin, että se oli lämmin, kun tultiin saunasta. Siitä sai pari pientä palasta kukin perheen jäsen, jotka sitten mutusteltiin hiljaisuuden vallitessa MTV3:n viikon elokuvaa katsellen. Jos mummo teki pizzaa, sitä oli tarjolla suolasena iltapäiväkahvipöydässa.

>Liha on toki jauheliha, kokonaisia tomeetteja ja juusto luonnollisesti edamia.
>En kuolemaksenikaan kuitenkaan muista, laittoiko isoäiti ketsuppia vai ei. Tottakai kastike oli ketsuppi :D Meillä laitettiin.
>Entä millainen oli pizzapohja? Oliko se edes jonkinlainen aproksimaatio oikeaoppisesta, kansainvälisestä pohjasta, vai sekin sovellettu "suomalaiseen makuun" jostain meikäläisille tutusta taikinasta?
Vastaukset: >>96494833
23 vastausta 19 käyttäjältä
On khyl
>paksu pohja (isä teki kyllä aika hyvänmakuisen taikinan aina, en valita)
>taikinan päälle tomaattimurska, ei kastiketta vaan tomaattimurska
>jauhelihaa, herkkusieniä, tonnikalaa, salamia, sipulia yms. hyvin maustettuna (kaikkea ihan vitusti)
>raastettua juustoa PÄÄLLE
>täytteitä oikeasti yhteensä varmaan 2-3cm paksuudeltaan

Olihan se hyvää mättöä pienenä, mutta pikemminkin joku piirakka eikä pizza.
Vastaukset: >>96286551
1470173347570
>>96285110
>juusto aina päälle
Ai niin, tää. Ja sitä pantiin todella nuukasti.

Meillä muistaakseni oli
>ketsuppi ja edam :D
>ananasta
>paistinpannulla paistetaan jauhelihaa, mettwurstia, pari sipulia ja kanttareilleja, jos oli
>melkein aina, mutta välillä kinkku korvasi joko jauhelihan tai mettwurstin
>joskus tonnikalaa sekaan, (täähän on melkein kuin "Opera", ilmankos se on Kotipizzan top. 1)
>tai aurajuustoa 1/3 pakettia tai puolikas seillaista pussissa olevaa fetaa
>vaihtoehto oli tehdä "merellisenä", eli korvata pannulla paistettu mixi purkkisimpukoilla ja katkaravuilla
>tällöin sipuli lisättiin raakana, en muista enää oliko merellisessä ananasta

Kuvassa nyymin näkemys "merellisestä" ennen uunia. Pohja oli arviolta tuon paksuinen, täytteiden määrä saman suuntainen, mutta mulla ne ovat tuossa aika "isorakeisia".

Olisi jännä tietää, mistä nämä reseptit saatiin. Jos jollain nyymillä on vanhoja keittokirjoja ajalta ennen Euroopan Yhteisöä, niin olisi kultaista, jos lankaan tulisi jopa valokuvia sivuista. (Oma KOTIRUOKA:ni vuodelta 75 ei mainitse.)
pohja nostatettiin leivinjauheella eikä hiivalla ainakin meillä. Vaikuttaa aika paljon pohjan koostumukseen
Vastaukset: >>96477949
Hauska kuulla että muillakin on ollut tällaisia perinteitä. Meillä tehtiin myös 90-luvun lopulla ja 00-alussa aina lauantaisin pizzaa. Äiti tekee vieläkin välillä kun ollaan sisarusten kanssa viikonlopun yli käymässä, mukavia muistoja.
Sitä ihmettelen, että miten joku muka häpeää sitä tapaa miten pizza silloin kotona tehtiin kutsumalla sitä 'mätöksi' eikä 'pizzaksi'. Kiva tietysti mieshuorata Napolilaista Luigia ja nauraa kaikelle kotimaiselle, mutta itsekkin vähän kyllästynyt pizzapuritanistien ja hifistelijöiden kapeakatseisuuteen. Välillä tulee tehtyä taikina juureen ja nostatettua +3,4 asteessa kolme päivää, toisinaan taas tehtyä ex tempore nostatus lyhyellä varoitusajalla, ihan sama, tilanne ja fiilis ratkaisee.
Meilläkin oli tällaista pizzaa joskus muinaisella 90-luvulla, ja muistaakseni koulussakin oli muutaman kerran. Se maistui kyllä lähinnä joltain tomaattipiirakalta, en itse oikein tykännyt.
pizza 79-luvun tapaan
>>96404307
Kiitos tästä. Pitää kokeilla joskus.

Tällainen ohje löytyi:
1 prk rahkaa
½ dl öljyä
1 kananmuna
3 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Veikkaan että tämä on aika lähellä sitä piirakkamaista pohjaa, jota isoäiti käytti.

Löytyi vielä kuva niin ikonisesta peltipizzasta, että pannaan jakoon. Tekijän mukaan sen juuret ovat 70-luvulla. Huomaa, että emmentalia on kuutioitu päälle ja tomaattien alla on raasteena edamia. Kastikkeen päällä jauhelihaa ja ananasmurskaa.
Mitä ihmettä teen vieläkin pitsani tuolla tavalla :D

t:ykä 35v
Vastaukset: >>96640685
0:03
>>96205415 (AP)
Ei meillä koskaan laitettua edamia pitsan päälle, hyi hitto. Siitähän tulee kumista uunissa. Kermajuustoa sen olla pitää.
Taikina oli hyvää, mutta ei varsinaisesti ns. oikeaa pitsataikinaa. Pohjan päälle tuli, järjestyksessä:

>tomaattipyrettä, semmoisista pienistä metallipurkeista, levitettiin lusikalla
>täytteitä, esim. jauhelihaa; sipulia; purkkitonnikalaa, -herkkusieniä, -ananasta; joskus jopa säilykesimpukoita
>Oltermannia tai jotain kermajuustoa
>kuivattua oreganoa

Niin ja meillä pitsat oli useimmiten pyöreitä. Jokainen sai tehdä omansa, makunsa mukaan. Ensin käytiin saunassa, sitten syötiin pitsaa ja katsottiin Star Trek TNG:tä. :3
>>96480756

Meil samit. 5/5 suomalaista ruokakulttuuria. Hyvät setit vaikkei sillä tietysti napolilaisen pizzan kanssa olekaan juuri mitään tekemistä.
APn kuvailusta pärähti kyllä nostalgiat tulille. Menen tänään moottoripyörällä vanhempien luokse illaksi, jospa pyytäisin pikku äitiä pyöräyttämään uunipellipitsan. Isän kanssa tölkkien napsuttelua piekkarillani, saunaa ja kaljaa, koti_pitsa ja illanviettoa. Ah.
Vastaukset: >>96647062
Meillä mutsi teki ton pohjan aina jollain sämpylätaikina reseptillä. Päälle tuli ketsuppia, hunajamarinoituja kanasuikaleita, herne maissi porkkana sekoitusta, herkkusieniä suoraan purkista ja päällimmäiseks ehkå puol kourallista juustoraastetta.
Kylhän tuota nyt nälkäänsä söi, kun muuta ei tarjoiltu mut makuelämys oli just sellanen mitä ainesosista voi kuvitella.
Vastaukset: >>96699532 >>96699840
0:06
>>96640888
>>96644143
Ihan hyvältähän tuo kuulostaisi ilman hemapea
Vastaukset: >>96704280
>>96644143
>herne maissi porkkana
mitä vittua
0:09GIF
>>96699532
Ketsuppi pitsassa, kuva liittyy. Jopa se herne-maissi-porkkana on parempi idea.
Vastaukset: >>96756295
>>96704280
Ei tuota sämpyläpohjaan tehtyä voi pitsaksi kutsua muutenkaan, mutta en sano etteikö se hyvää voisi olla.
Vastaukset: >>96776173
>>96756295
No kyllä jo aika elämänkoululätystä puhutaan jos siinä on hernettä, porkkanaa, ketsuppia ja maissia.

Kai se jonkinlainen paistettu vihannesleipä on, mutta ei pizza.
Vastaukset: >>96790381
>>96776173
Eikös pizza oikeastaan ole paistettu leipä täytteillä? Vai mikä on virallinen määritelmä, jos wikipediaa ei lasketa?
Vastaukset: >>96804052
Meillä äiti teki 90-luvulla pizzan maitopohjaiseen taikinaan. Täytteinä oli ainakin tonnikalaa, jauhelihaa ja katkarapuja.
>>96790381
Ei pitsalle mitään virallisia määritelmiä ole, eri pitsatyyleille saattaa olla.

Ja leipäähän sekin tosiaan on, seikka mikä useasti unohtuu ihmisiltä jotka eivät syö pitsan reunoja. Hyvin tehdyn pitsan pääpaino on nimenomaan siinä pohjassa, aivan kuten leivässä yleensäkin.
Vanhemmat tekee nykypäivänäkin samalla kaavalla pizzaa
>pohja tehtiin sämpylätaikinareseptillä
>tomaattimurska kastikkeena
>ruskistettu jauheliha, jonka sekaan heitettiin lisää tomaattimurskaa niin tulee vähän kastikemainen
>salamia, kinkkua ja suola_vitun_kurkkuja
>päälle sellanen kerros emmentalraastetta että täytteitä ei näkyny

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti