Inkoo

Inkoo

Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Inkoo
Ingå
Inkoo.vaakuna.svgInkoo.sijainti.suomi.2008.svg
sijainti
Sijainti60°02′45″N, 024°00′20″E
MaakuntaUudenmaan maakunta
SeutukuntaRaaseporin seutukunta
Hallinnollinen keskusInkoon kirkonkylä
Perustettu1335
KuntaliitoksetDegerby (1946)
Pinta-ala ilman merialueita358,00 km²
224:nneksi suurin 2019 
Kokonaispinta-ala954,02 km²
118:nneksi suurin 2019 [1]
– maa349,89 km²
– sisävesi8,11 km²
– meri596,02 km²
Väkiluku5 408
163:nneksi suurin 31.12.2018 [2]
– väestötiheys15,46 as./km² (31.12.2018)
Ikäjakauma2016 [3]
– 0–14-v.17,7 %
– 15–64-v.59,4 %
– yli 64-v.22,8 %
Äidinkieli2016 [4]
– suomenkielisiä42,7 %
– ruotsinkielisiä53,1 %
– muut4,2 %
Kunnallisvero20,75 %
181:nneksi suurin 2019 [5]
KunnanjohtajaRobert Nyman [6]
Kunnanvaltuusto27 paikkaa
  2017–2021[7]
 • RKP
 • Kok.
 • SDP
 • Vihr.
15
5
4
3
www.inkoo.fi
Inkoo (ruots. Ingå) on Suomen kunta, joka sijaitsee Länsi-Uudellamaalla Helsingistä noin 55 kilometriä länteen. Se on rannikkokunta, joka rajoittuu lännessä Raaseporiin, pohjoisessa Lohjaan ja idässä Siuntioon. Merellä rajaa on lisäksi Kirkkonummen kanssa.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoo on maantieteellisen keskipisteensä perusteella tarkasteltuna Manner-Suomen kolmanneksi eteläisin kunta. Keskustaajamassa, joka sijaitsee Inkoonlahden pohjukassa, asuu noin puolet kunnan asukkaista. Toiseksi suurin taajama on Degerby, ja muita kyläkeskuksia ovat Inkoon asema, Tähtelä (ruotsiksi Täkter), Päivölä (ruotsiksi Solberg), Fagervik ja Barösund. Inkoon halki virtaa muutamia pienehköjä jokia, kuten Inkoonjoki keskustan läpi ja merkittävimpänä Ingarskilanjoki kunnan itäosassa. Suurimmat järvet ovat Marsjön ja Bruksträsket (Ruukinjärvi) Fagervikin lähettyvillä, missä on myös pitkä ja kapea Fagervikinlahti.
Inkoo on Suomen eteläisimpiä osia ja kuuluu näin hemiboreaaliseen metsävyöhykkeeseen eli tammivyöhykkeeseen, joka sijoittuu juuri näille leveysasteille. Inkoon metsät ovat pääosin kuusimetsää, mutta lehtoja ja kuivia mäntykankaitakin on runsaasti. Vallitsevat metsätyypit ovat tuorekangas ja lehtomainen tuorekangas. Kaikki suomalaiset jalot lehtipuut kasvavat alueella luonnonvaraisina. Inkoo on suotuisaa aluetta hedelmäpuille, kuten päärynä- ja luumupuulle, kirsikkapuulle sekä kestävimmille persikkapuille. Seudun leudon ilmaston takia puutarhoissa voidaan jotenkuten kasvattaa erikoisempiakin puutarhakasveja, kuten pyökkiä, atsaleaa ja japaninvaahteraa. Nämä lajit eivät menesty ulkotiloissa paljon pohjoisempana.
Inkoon edustalla on laaja saaristo, jonka merkittävin osa sijaitsee Barösundissa kunnan länsiosassa. Kapeat ja pitkät salmet erottavat toisistaan sen suurimpia saaria (Orslandet, Barölandet ja Älgsjölandet). Mantereelta johtaa silta Barölandetiin, josta puolestaan kulkee yksi Suomen harvoista säännöllisistä lossiyhteyksistä suurimmalle saarelle Orslandetiin. Inkoon saaristo on hyvin suosittua kesämökkialuetta (noin 2000 kesäasuntoa ja 300 pysyvää asukasta). Inkoon ulkosaariston eräille saarille on tuotu mufloneita, jotka menestynee saariston leudossa ilmastossa ympärivuotisesti.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhimmat todisteet ihmisasutuksesta Inkoon alueella ovat n. 10 000 vuoden takaa, ajalta jolloin Suomusjärven mesoliittinen kulttuuri asutti suurinta osaa Suomen alueista, mukaan lukien Inkoota. Vanhimmat Inkoon kivikautiset asuinpaikat sijaitsevat aivan Lohjanharjun kupeessa, silloisella merenrannalla, 40–45 metriä nykymerenpintaa korkeammalla. Inkoosta tunnetaan parisenkymmentä kivikautista asuinpaikkaa, ja niissä voidaan nähdä selkeä asutusjatkumo läpi kivikauden, aina pronssikauteen 1 500–200 eaa. Pronssikausi tuo muassaan esihistorianajan ihmisen tekemät ensimmäiset maamerkit; hautaröykkiöt, joita kutsutaan hiidenkiukaiksi. Niitä löytyy Inkoosta runsaasti (viitisenkymmentä tunnettua), mutta ne ovat kooltaan vaatimattomia, jos verrataan esim. naapurikunta Raaseporissa oleviin. Tämä saattaa kertoa Inkoossa asuneiden yhteisöjen pienuudesta ja vähäisestä statuksesta. Yhtä kaikki, asutuksen jäljet jatkuvat Inkoossa läpi pronssikauden, mutta rautakauden alkaessa 200 eaa. elämisen merkit loppuvat, kuten loppuvat koko etelärannikolla Inkoosta aina Suomen itärajalle. Näin Inkoossa alkaa lähes 1 400 vuoden ajanjakso, jolta ei ole löydetty merkkejä ihmisasutuksesta. Siitepölyanalyysien perusteella alueella on kuitenkin ollut pysyvää asutusta 680-luvulta lähtien.[8]
Keskiajalla Inkoo sai uutta väestöä ristiretkiä seuranneen ruotsalaisten kolonisaation myötä. Pitäjän nimi mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjoissa vuonna 1335, jolloin sitä kutsuttiin nimillä Inghaa, Inga ja Ingo. Nimen merkityksestä on kaksi teoriaa: toisen mukaan nimeämisessä käytettiin samaa periaatetta kuin Siuntiossakin (sjunde å, seitsemäs joki) – Inkoonjoen vähäpätöisyyden vuoksi se olisi kuitenkin saanut nimekseen ingen å (ei mikään joki). Nimi on saattanut syntyä myös, kun alueella mahdollisesti vaikuttanut Inge-niminen mies on nimennyt joen itsensä mukaan (Inges å). Inkoon kirkon vanhimman osan arvellaan olevan peräisin jo 1200-luvun lopulta. Sen jälkeen sitä on laajennettu ainakin 1300-luvulla.
Vuonna 1646 tukholmalainen Carl Billsten vanhempi perusti Fagervikiin masuunin, jonka rautamalmi tuotiin Ruotsista. Isonvihan jälkeen 1700-luvun alussa rautaruukki oli ehtinyt rappeutua, mutta elpyi jälleen, kun sen ostivat Hisingsin veljekset. Sen yhteyteen rakennettiin 1730-luvulla kirkko sekä 1770-luvulla yksi Suomen ensimmäisistä ja merkittävimmistä rokokootyylisistä kartanoista. Ruukin ympärille muodostui pieni yhteiskunta työläisasuntoineen. Suomen siirryttyä Venäjän hallintaan vuonna 1809 alkoi ruukin alamäki. 1820-luvulla lopetettiin rautapellin valmistus ja 1850-luvulla masuunin käyttö. Lopullisesti ruukki lakkautettiin vuonna 1902. Sitä on restauroitu 1980-luvulla.
Peruna tuli Suomeen Fagervikin saksalaisten ruukkityöläisten mukana 1700-luvulla. Siitä sai alkunsa inkoolainen perinneruoka, inkoonpuuro eli perunapuuro, johon tulee ruis- tai ohrajauhoa ja runsaasti perunaa. Se valittiin 1980-luvulla Inkoon pitäjäruoaksi.[9]
Hangon ja Hyvinkään välinen rautatie avattiin liikenteelle vuonna 1873. Rata sivusi Inkoon luoteisosaa ja lähin asema oli Mustio. Ennen junaa henkilöliikenne tapahtui höyrylaivoilla, jotka liikennöivät Helsinkiin ja takaisin kolmesti viikossa. Suuntaansa matka kesti viisi tuntia. Helsingin ja Karjaan välinen rantarata valmistui vuonna 1903, jolloin inkoolaisten liikenneyhteydet paranivat entisestään. Helsinkiin pääsi nopeimmillaan tunnissa ja 31 minuutissa – kolme kertaa päivässä. Inkoon aseman lisäksi juna pysähtyi myös Tähtelässä ja Päivölässä.
Toisen maailmansodan jälkeen Suomi luovutti rauhanehtojen mukaisesti Porkkalan alueen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Siihen kuului myös lähes kokonaan silloinen Degerbyn kunta ja osa Inkoon kuntaa. Alue tyhjennettiin kymmenessä päivässä. Se saatiin takaisin jo 1956, mutta sinä aikana se oli ehtinyt muuttua lähes tunnistamattomaksi. Pian palautuksen jälkeen Degerby liitettiin osaksi Inkoota. Inkoon kunta muuttui yksikielisesti ruotsinkielisestä kaksikieliseksi vuonna 1963.[10]
Nykyään Inkoo on kasvava kunta. Se kuuluu Helsingin työssäkäyntialueeseen ja saa myös osansa Helsingin seudun kasvusta. Kuntaan muuttavat ihmiset ovat lähinnä suomenkielisiä, ja niinpä aiemmin täysin ruotsinkielisen kunnan kielisuhteet ovat jo pitkään olleet tasoittumassa. Vuonna 2006 oli ruotsinkielisiä 53,1 prosenttia ja suomenkielisiä 42,7 prosenttia.[4] Inkoon seurakunta on kaksikielinen, ja se kuuluu Porvoon hiippakuntaan.
Inkoon kirkko

Väestönkehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kunnan väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2017 tilanteen mukainen.
Inkoon väestönkehitys 1980–2015
VuosiAsukkaita
1980
  
4 060
1985
  
4 368
1990
  
4 723
1995
  
4 800
2000
  
4 873
2005
  
5 310
2010
  
5 546
2015
  
5 541
Lähde: Tilastokeskus.[11]

Seurakunnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2018 aluejaon mukaan Inkoossa on seuraavat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnat:[12]
Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista Inkoon alueella toimii Helsingin ortodoksinen seurakunta.[13]

Kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Backa, Barösund, Bastö, Billskog, Bjurs, Bolstad, Breds, Bredslätt, Böle, Dal, Dams, Degerby, Degerö, Elisaari (Älgsjö), Espings, Fagervik, Finnböle, Finnpada, Fremböle, Gråmarböle, Gumböle, Gårdsböle, Haga, Halvdels, Hirdal, Hovgård, Illans, Ingarskila, Inkoon asema (Ingå station), Inkoon kirkonkylä (Ingå kyrkoby), Innanbäck, Joddböle, Johannesberg, Jutans, Kalkulla, Kopparnäs, Krämars, Kusans, Kämpbacka, Kärr, Lillramsjö, Linkulla, Lågnäs, Långvik, Malm, Mossaböle, Näs, Ors, Pålsböle, Päivölä (Solberg), Rankila, Rådkila, Rövass, Siggböle, Sonasund, Stormora, Storramsjö, Ström, Stävö, Svartbäck, Svenskby, Sågars, Torp, Torstholm, Tähtelä (Täkter), Utanåker, Vars, Vassböle, Västanby, Västankvarn, Västerby, Västerkulla, Västersolberg, Ålkila, Ålö, Österkulla, Östersolberg, Överby

Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2017 lopussa Inkoossa oli 5 481 asukasta, joista 2 208 asui taajamissa, 3 170 haja-asutusalueilla ja 103 asukkaan asuinpaikan koordinaatit eivät olleet tiedossa. Taajama-aste lasketaan niistä asukkaista, joiden asuinpaikan koordinaatit ovat tiedossa; Inkoon taajama-aste on 41,1 %.[14] Inkoon taajamaväestö jakautuu kahden eri taajaman kesken:[15]
#TaajamaVäkiluku
(31.12.2017)
1Inkoon kirkonkylä2 184
2Mustion asema*24
Kunnan keskustaajama on lihavoitu. Asteriskilla (*) merkityt taajamat kuuluvat tähän kuntaan vain osittain. Mustion aseman taajama ulottuu pääosin Raaseporin kaupungin alueelle.

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gåsön kalastajatorppa vuonna 1905.
Inkoossa on vuosisatainen perinne maanviljelyssä, karjanhoidossa ja kalastuksessa, jotka ovat täydentäneet toisiaan. Kalastusta on harjoitettu niin kauan kuin alueella on ollut asutusta. 1750-luvulta alkaen alkoi ilmaantua kalastajatorppia, joiden lukumäärä kasvoi tasaisesti ja ne levisivät vähitellen myös aiemmin asumattomaan ulkosaaristoon. Parhaimmillaan 1900-luvun alussa saaristossa oli lähes satakunta kalastajaperhettä, kunnes niiden määrä alkoi taantua (enää 20 perhettä vuonna 1980). Kalastajatorpparit saivat lunastusoikeuden vuonna 1924.
Maanviljelyssä ensimmäiset torpat perustettiin jo 1600-luvun puolivälissä, ja niiden huippuaikaa oli 1800-luku. Niittymaita kynnettiin pelloiksi 1930-luvulle saakka, jolloin lisääntyi myös maidontuotanto ja juurikkaiden viljely. Lehmiä oli pitkään enemmän kuin inkoolaisia. 1960-luvulla maatalous koneellistui lähes täydellisesti. Vielä vuonna 1970 maanviljely oli inkoolaisten merkittävin elinkeino 36 prosentilla – kymmenen vuotta myöhemmin määrä oli pudonnut 14 prosenttiyksikköä. Inkoossa on useita kauppapuutarhoja; niistä Gripans on tullut tunnetuksi neilikoistaan.
Joddbölessä on 1000 megawatin hiililauhdevoimala, joka otettiin käyttöön vuonna 1977. Se on lajissaan Pohjoismaiden suurin. Voimalan yhteydessä on syväsatama, jonka väylä on ruopattu 13 metrin syvyiseksi. Barösundissa on yksi 2 megawatin tuulivoimala. Kopparnäsiin suunniteltiin myös ydinvoimalaa 1970-luvulla, mutta kunnanvaltuusto torjui suunnitelman yhden äänen enemmistöllä vuonna 1975.

Palvelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoossa on neljä ala-astetta, joista yksi on suomenkielinen. Inkoolla ei ole omia yläkouluja kummallekaan kieliryhmälle. Yläasteen inkoolaiset käyvät nykyään Virkkalassa (aiemmin Karjaalla). Lukiot sijaitsevat lähikunnissa Karjaalla, Lohjalla ja Kirkkonummella, kukin noin 25 kilometrin päässä Inkoon keskustasta. Barösundin ala-asteella oli vain kolme oppilasta vuonna 1981, ja se sai toimia erikoisluvalla. Oppilaita oli viimeisinä vuosina parhaimmillaan muutamia kymmeniä, kunnes koulu lakkautettiin keväällä 2009.
Keskustassa palvelee terveyskeskus, muutamia kauppoja, pankki, kirjasto, asiamiesposti ja hieman ulompana keskustasta sijaitsee Länsi-Uudenmaan Pelastuslaitoksen Inkoon VPK:n paloasema. Inkoon VPK myös tarjoaa sammutus- ja pelastuspalvelut Inkoon alueella ainoana palokuntana. Degerbyssä on pankin ja kirjaston sivupisteet sekä kauppa. Barösundissa on pieni kauppa ja kahvila. Bärösundin kaupan lähellä on myös Inkoon VPK:n Bärösundin osasto jolla on käytössään mönkijä ja vene. Osasto suorittaa lähinnä kiireellisiä ensihoitotehtäviä saaristossa.
Inkoon keskustaan valmistui vuonna 2007 aivan venesataman tuntumaan uusi kauppakeskus Strand, jonka suurimpana omistajana on Marcus Grönholm.

Liikenneyhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoon rautatieasemalta (noin 5 km keskustasta luoteeseen) ei ole enää rautatieliikennettä. Bussiliikennettä on Helsingin ja Karjaan suuntaan useita kertoja päivässä sekä Lohjalle muutaman kerran päivässä. Inkoon keskustassa on pienvenesatama. Junayhteys Karjaalle ja Helsinkiin lakkautettiin maaliskuussa 2016, jolloin Y-junan pääteasemaksi tuli Siuntio. Inkoon satama on eräs Suomen ulkomaanliikenteen kauppasatamista.

Nähtävyyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Fagervikin ruukki (1646), kartano (1772–73) ja puukirkko (J. F. Schultz, 1737). Kartanon pihalla on englantilais- ja ranskalaistyyppinen puutarha sekä kiinalainen paviljonki. Kirkossa on Suomen vanhimmat alkuperäiskunnossa olevat urut. Ympäristö on osa Snappertunanjoen-Fagervikin kansallismaisemaa.
  • Inkoon kirkko (1200-luku) on omistettu merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle pyhälle Nikolaukselle (tunnetaan myös joulupukkina). Kirkossa on krusifiksi 1300-luvulta, seinämaalauksia 1400-luvulta ja barokkityylinen alttaritaulu 1700-luvulta. 1500-luvulta peräisin oleva, mustan surman tuhoihin liittyvä seinämaalaus "Kuolemantanssi" on harvinaisuus.
  • Degerbyn nykyinen kirkko (1931–32) korvasi 1747–48 rakennetun puukirkon.
  • Kuninkaantie (Fagervik–keskusta–Innanbäck–Degerby)
  • Gammelgårdenin kotiseutumuseo keskustassa, jossa on 1700-luvulta peräisin oleva päärakennus ympärillään liitereitä, majoja, savusauna ja tuulimylly. Esillä on myös runsaasti esineistöä.
  • Museo Degerby Igor, joka kertoo Porkkalan vuokra-ajan tapahtumista 1944–56.
  • Malmtorpin talonpoikaismuseo; vuonna 1877 rakennettu asuinrakennus, joka on sisustettu alkuperäiseen tyyliin.
  • Museo Torpin Tykit, esillä noin 40 tykkiä, aseita, ajoneuvoja, univormuja, pienoismalleja ja Mi-8-kuljetushelikopteri.

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Inkoon Antiikkipäivät heinäkuun kolmas viikonloppu ja Inkoon suurin tapahtuma (markkinat)lähde?
  • Meri ja musiikki kesäkuun lopussa
  • Inkoo-päivä heinäkuun alussa (markkinat)
  • Degerby-päivä heinäkuussa (markkinat)

Päätöksenteko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoo kuuluu Uudenmaan vaalipiiriin ja sen kunnanvaltuustossa on 27 kunnanvaltuutettua.

Kuuluisia nykyisiä ja aiempia asukkaita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Question book-4.svg
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit lisätä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitä ne ohjeen mukaan.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Inkoon edustalla on myös pieni Bågaskärin saari, jolla sijaitsee Suomen meripelastusseuran käyttämä Meripelastus- ja turvallisuuskoulutuskeskus sekä merivoimien toimintaa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2019 1.1.2019. Maanmittauslaitos. Viitattu 16.3.2019.
  2. ↑ Ennakkoväkiluku sukupuolen mukaan alueittain 2018 31.12.2018. Tilastokeskus. Viitattu 3.2.2019.
  3. ↑ Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2016 31.12.2016. Tilastokeskus. Viitattu 18.12.2017.
  4. ↑ Siirry ylös kohtaan:a b Väestö iän (1-v.), sukupuolen ja kielen mukaan alueittain 1990–2016 31.12.2016. Tilastokeskus. Viitattu 18.12.2017.
  5. ↑ Luettelo kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2019 30.11.2018. Verohallinto. Viitattu 6.1.2019.
  6. ↑ Inkoon kunnan verkkosivut inkoo.fi. Viitattu 23.11.2018.
  7. ↑ Kuntavaalit 2017, Inkoo Oikeusministeriö. Viitattu 7.6.2017.
  8. ↑ Saulo Kepsu: Uuteen maahan - Helsingin ja Vantaan vanha asutus ja nimistö, s. 14. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2005.
  9. ↑ Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 53. Helsinki: Patakolmonen Ky.
  10. ↑ https://www.hs.fi/lehti/hsarchive/1962-12-09/8
  11. ↑ Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980 - 2016 29.3.2017. Tilastokeskus. Viitattu 19.1.2018.
  12. ↑ Yhteystiedot - Suomen evankelis-luterilainen kirkko evl.fi. Viitattu 23.8.2018.
  13. ↑ https://ort.fi/seurakunnat-hiippakunnat-ja-luostarit/seurakunnat/helsingin-ortodoksinen-seurakunta
  14. ↑ Taajama-aste alueittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Viitattu 4.12.2018.
  15. ↑ Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2017 28.9.2017. Tilastokeskus. Viitattu 4.12.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Blogitekstit (Atom)